L Ä H E T Y S T Y Ö

 

Seurakuntamme lähetystyö keskittyy seuraaviin kohteisiin: Filippiineillä maan keskiosassa sijaitsevalle Länsi-Visayan alueelle, Keski-Amerikan Costa Ricaan ja Etiopian Awassaan.

Päätavoite on julistaa evankeliumia. Kaiken sosiaalisen hyvinvoinnin myötä uskoon tulleet saavat kasvaa Jeesuksen tuntemisessa ja oppivat itsekin evankelioimaan toisia ihmisiä. Oikeastaan työn motoksi voisi laittaa: kun itse tulet autetuksi, voit auttaa myös  toisia auttamaan.      

Filippiinit, Panay saari: Työ on kumppanuusvaiheessa. Siellä on monia pieniä seurakuntia, jotka lisääntyvät jatkuvasti. Työ keskittyy pääasiassa seurakuntien kouluttamiseen ja kehittämiseen. Köyhyyden takia on suuri tarve luoda pohja pysyvälle kehitykselle. Tätä tehdään terveysevankeliointi-ohjelmalla, jossa kartoitetaan alueen tarpeet ja kehitysmahdollisuudet yhdessä kyläyhteisön kanssa. Ovi aukeaa monesti järjestämällä lasten ruokailuja ja perustamalla esikouluja, joissa saadaan ensimmäiset valmiudet koulumaailmaan.

Kyläkeskusteluissa koitetaan saada selville kyläläisten toiveita ja mahdollisuuksia saada myös elinkeinoprojekti kylälleen. Myönteistä vastausta seuraa myös säännöllinen evankeliointi. Tämän seurauksena yleensä syntyy seurakunta ja työ vakiintuu.

Pysyvä kehitys vaatii koulutettua henkilökuntaa ja siksi autamme lahjakkaimpia lapsia aina yliopiston loppututkintoon asti taaten näin myös koulutetun henkilökunnan kylien kehitystyöhön.

Filippiineillä tehtävää työtä voi tukea seurakunnan kassan kautta, joka on kanava Filippiineillä toimivan Joseph Mission Philipines yhdistyksen välillä.  

 

Tarpeet:

Kansallisten työntekijöiden kouluttaminen.

Akuuttinen terveydenhoito lääkintämissioiden muodossa. Aliravittujen lasten ruokinta.

Kyläkouluttajien tukeminen ja opettaminen.

Lasten koulutuksen tukeminen stipendien muodossa esikoulusta korkeakoulun ammattiin johtavaan loppututkintoon.  

 

Seurakuntamme kannattamat kyläorganisaattorit:

Mamerto Alagos                    (Kuva)

John Mark Garfin                   (Kuva)

Norilyn Bautista Ganancial   (Kuva)

 

Koululaiset 2015-2016, jotka saavat ekonoomista tukea:

 

College Students:

Juberose Gillesania

Romy John Lagunday

John Stephen Negrillo

High School: Luokka 11 (Yliopistoon valmistava luokka).

Julyen Amador

Lovely Enriquez

Arlin Quiape

Allen Ray Susana

Elementary: Special Students

Joyce Ann Marcojos (Kuuromykkä tyttö)

Tavallisessa Elementaryssa: 

Layka Macadangdang

Diadem Pilar Marfil

-----

 

Etiopia: Tuemme Airi Tuomen kautta tehtävää työtä orpojen ja leskien hyväksi.

Yhdistys: FHLFSA  ( Faith Hope Love Family Service Association).

Airi Tuomen osoite: P.O.Box 532, AWASSA, Ethiopia ) 

Tuemme Yordanes-nimistä tyttöä (kuva) koulunkäynnissä.

_____

Israel: Lähetämme satunnaisesti varoja Syväntöjen tekemään raamattutyöhön. Yksityiset seurakuntalaiset tukevat ”Pohjoisen Sydän”- Lev Hatsafon järjestöä, Lev Hatsafon - Pohjoisen Sydän yhdistys perustettiin suomessa syksyllä 2005. Yhdistyksen nimi (Lev = sydän, Tsafon = pohjoinen) viittaa sydänten yhteyteen Suomen ja pohjoisen Israelin välillä.Yhdistyksen ensisijainen tarkoitus on edistää sosiaalista ja humanitääristä avustustoimintaa Israelin köyhien asukkaiden keskellä kansallisuudesta riippumatta. Tätä tehtäväänsä yhdistys tekee Raamatun opetuksen mukaiselta kristilliseltä arvopohjalta.

Kotisivu

______

 

Costa Rica: (Infoa)


Postiosoite:
Laura&Kimmo Sarajärvi Lapset: Robin ja Oliver
Apt. 33
5200 Nicoya
Guanacaste
Costa Rica
Central America


 

 


"                                                                                           
Muut yhteystiedot:

sarajarvet@gmail.com
www.sarajarvet.com

http://sarajarvet.weebly.com/

 

Sarajärven perhe on lähetystyössä Costa Ricassa Corral de Piedra nimisessä pikkiriikkisessä kylässä.
Työtehtäviin kuuluu opetuslapseuskoulun johtaminen, urheilutyön salibandyosuuden aloittaminen (Kimmo) ja jalkapallotyöhön osallistuminen (Kimmo), lapsityö (Laura), nuorisotyö (molemmat) sekä erityisesti kesäisin tiimien kanssa työskentely. Olemme myös mukana keskuksen koordinointi- ja vastuutehtävissä.
Koska keskus on vielä pioneerivaiheessa kaikki henkilökunnan jäsenet osallistuvat lähes kaikkeen mitä tehdään. Kun työ kehittyy ja vakiintuu niin työtehtävätkin jakautuvat enemmän jokaisen henkilökunnan jäsenen lahjojen mukaisesti.

 

Seurakunnan tilinumero: Göteborgs Finska Pingstförsamling,

Pankkisiirtonumero:  5915-7990. nimikkeellä ulkolähetystyö

 

Lähetystyöta koskevissa asioissa voi ottaa yhteyttä

srk n yhteyshenkilöön tai vanhemmistoon.

_______________________________________________________________

 

Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin:

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti".